perjantai 13. toukokuuta 2016

Luokkaretkellä Helsingissä

Luokkaretki Helsinkiin toteutui tällä viikolla. Lähdimme Kemin rautatieasemalta maanantaina yöjunalla kohti pääkaupunkia. 



Ihan kuin olisi ollut vähän jännitystä ilmassa. 


Sebastian ja asemalle saapuvan junan valot.


Heti kaikkien piti tietenkin saada älylaitteet ja musiikit täysille, vaikka oli jo ihan melkein keskiyö. 


Säästösyistä metkustimme istumapaikoilla. Vähän sellaista oikeaa reissuhenkeä. 



Ensimmäiset kuvat Helsingissä. Tässä ollaan Stockan kelloa vastapäätä. Varokaa raitovaunua. kerjäläisille ei tarvitse antaa rahaa, katso ympärillesi vähän. 


Isolla kirkolla eli Suurkirkon portailla. 



Lounaseväät ostimme asematunnelin Kotikonnusta. Jokainen sai valita mitä halusi ja rannalla jäimme juuri Korkeasaaren lautasta ja päätimme hyödyntää ajan lounastelemalla. Lounaan tekivät mielenkiintoiseksi ympärillä makupaloja kyttäävät lokit. 



Korkeasaaren lautalla lähdettiin kohti eläinpuistoa. 


Sebastian katselee merelle.


Ella ja viimeistelty tyyli. 


Anna ja Maisa, pitäkääpä kiinni kaiteesta :)


Joni mietteliäänä. 



Jonna tekee omia voimaantumisharjoituksia ja kerää tsemppiä eläinpuistovierailua varten. Eläinpuistokuvat ovat kaikki oppilailla itsellään, joten nyt jokaisen täytyy vain tyytyä uskomaan, että siellä käytiin ihan todella. Hanhet olivat kiukkuisia ja riikinkukot ihmeellisiä. 


Paluumatkalla lautalla Arno kysyi. voisimmeko mennä käymään Katajanokan Skywheelissa. Tietenkin! Kun kerran täällä ollaan!


Siellä mennään korkealla taivaalla.


Sinisessä lasikopissa heiluttelevat tytöt.


Helsinki on täynnä ihmeellisyyksiä. Tässä kultainen patsas, joka olikin ihan elävä.


Illallinen meksikolaisessa ravintolassa. Kaikki sujui hienosti. Juuri kukaan ei syönyt sitä ruokaa, jonka oli itse tilannut (paitsi aikuiset) mutta kaikki söivät jotakin ja kaikki syötiin. Kansainvälinen tapa ruokailla on maistella toisten lautasilta :)


Lasten menu - aikuisten ruokalistalta ei tahtonut ihan löytyä sopivia.



Tässä näyteotokset ruoka-annoksista. Annan ja Annen sapuskat. 




Yövyimme Omenahotellissa Lönnrotinkadulla. Se on niin, että kun valvoo yön yöjunassa, viettää seuraavan päivän Korkeasaaressa, syö kunnollisen illallisen ja käy sen jälkeen vielä Kampin ostoskeskuksessa iltashoppailun niin uni tulee ihan saman tien ja sitä riittää aamuun asti. 



Keväällä opiskelimme suomalaisen taiteen merkkiteoksia. Tämä käynti oli open uran huipennus, kun jokainen oppilas tunnisti Ateneumin näyttelyssä vaikka kuinka monta maalausta. Ihmettelyä piisasi.


Raitiovaunukierroksella matkalla ei-paljon-mihinkään. Kampin ja Töölön läpi Finlandia-talon nurkalle, Linnanmäen ohitse Sörnäisten metroasemalle. 






Tehokasta liikkumista eri välineillä. Matkalla metroon.


Opettelimme liukuportaissa menoa; oikealla reunalla seisotaan jonossa, jotta kiireiset pääsevät juoksemaan vasenta laitaa niin halutessaan. 


Ihanat oranssit penkit.



Tällä tarralla päästiin Ateneumiin ja siitä piti tietenkin jättää muisto myöhemmäksi päiväksi.


Itiksessä. Oppilaat saivat mennä omia menojaan neljän tunnin ajan. Tehtävänä oli hoitaa oma lounaansa; ostaa ja syödä se niin että jaksaa. 


Välillä tehtiin treffit ja kysyttiin, onko kaikki kunnossa. 


Tässä reissun ihanat aikuiskamut Anne ja Ari.


Rautatieasemalla raiteelle tuli Moskovan-juna. Maisa ilmoitti, että voidaan hyvin jatkaa sinne suuntaan, ei ole tarvis vielä lähteä kotiin. 


Rahat tuli käytettyä ihan topakasti. Tässä vielä lasketaan, voiko ostaa vielä mehua.



Anna Helsingissä.



Onneksi tulomatkan tavarat oli rajoitettu, koska lähtiessä meillä oli mukana suurin piirtein koko Itäkeskuksen tavaravalikoima; kuulokkeita, limsaa, pelejä, elokuvia, lippiksiä ja koristeita ja niin edelleen.



Jonin suurkaupunki-look.




Open ja Ellan selehvie.



Lähtevät kaukojunat ja lähtevään kaukojunaan lähtevät matkalaiset. 



Kaikki hyvin ja hienosti, reissu oli ihana ja ihana ja ihana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti