tiistai 26. huhtikuuta 2016

Fysiikan kurssin siltarakentelua

Fysiikassa on menossa koneisiin ja rakenteluun liittyvä jakso. Oppilaiden tehtävänä on suunnitella silta, joka pienoiskoossa yltää 15cm:n kuilun ylitse. Sovittiin myös, että Littlest Pet Shop -hahmon tulee pystyä kulkemaan siltaa pitkin rotkon toiselle puolelle.

Näissä kuvissa näkyy rakentelua ja rakenteiden suunnittelua. Oppilaat ovat aloittaneet prosessin tutustumalla erilaisiin siltoihin netissä. Käytettävissä on muovailuvahaa, tikkuja, pahvia, puuhelmiä ja kaikkea, mitä keksii käyttää. Kokeilemalla todettiin, että pelkkä muovailuvaha ja piirustuspaperi eivät yhdessä ole käypä sillanrakennusyhdistelmä. Projekti jatkuu, myös esteettisiä näkökulmia pohditaan rakennustyömailla.





maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pilkillä Veitsiluodon kalamiesten kanssa

Kalastuspäivänä pääsimme makeanveden altaalle kokeilemaan pilkkimistä. Sieltä bongasimme heti ihanan pilkkihepun Risto Iltasen ja pyysimme, josko hän voisi lähteä oikein päiväksi käyttämään luokkaamme pilkillä. Ja hänhän lähti!

Oppilaat pääsivät kokemaan talviverkkoja ja ihmettelemään kärpäsentoukkia ja kaikkea, mitä talvikalastukseen liittyy. Saaliiksi saatiin kiiskiä, ahventa ja haukea. Hauet fileerasi Veli-Pekka ja oppilaat paistoivat kotitaloustunnilla Sirpan kanssa kunnon kalafileet uuniperunoilla. Sairauslomalle passitettu opekin sai maistaa herkkuja tervehdyttyään - nam!

Kiitos ihanat kalastusoppaat!




















Teini-ikä-ilmiön tuotokset

Tässä teini-iästä tehtyyn ilmiöön liittyvät tuotokset seinällä.












maanantai 4. huhtikuuta 2016

Arnon kakku

Ysiluokkalaiset leipovat kotitaloudessa oman toivomuksensa mukaan mitä haluavat. Arnon toivomus oli täytekakku. Tässäpä toteutus! Maukasta oli, kuulemma kirpeä ensimaku ja makea jälkimaku. Todettiin, että näin muuten on, kun yhdessä herkuttelimme. Kiitos Arnolle, hyvin tää meni!


Ilmiössä teini-ikä: Ulkonäkö

Olemme tehneet teini-ikään liittyen ilmiötä. Tällä viikolla esittelemme kaikki ilmiöt ja pidämme joka päivä teemapäivän oppilaiden aiheista.

Maanantai: Ulkonäkö
Tiistai: Teini-iän mielialanvaihtelut
Keskiviikko: Murrosiän fyysiset muutokset
Torstai: Seksuaalisuus ja seurustelu
Perjantai: Päihteet
Maanantai: Nuorten oikeudet ja velvollisuudet - autokoulu

Aloitimme ulkonäköaiheesta. Yhdessä todettiin, että kauneus on todellakin katsojan silmissä, ja että on vaikea sanoa, mikä on kaunista. Hymy ja puhtaus on kaunista, samoin tietyt ominaisuudet ihmisessä. Anna oli tehnyt oman esityksensä ja harjoittelija-Hannan kanssa tehtiin jokaiselle oma aurinko, johon jokainen kirjoitti ihania asioita auringon omistajasta.

Innostuksesta päätellen tehtävä oli mieluinen ja voimaannuttava.







Aleksis Kivi -elämäkerta

Erityisopettajaharjoittelija Hanna on pitänyt kokonaisuuden kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä. Ryhmät saivat tutustua kirjailijan eri elämänvaiheisiin ja luoda niistä lyhyen esittelyn luokan takaseinälle. Jonna piirsi Aleksis Kivestä kuvan.






Vierailu Stora Ensolle

Hepolan koulu on Stora Enson tehtaan kummikoulu. Sillä varjolla pääsimme yläkoululaisina vierailulle tehtaalle ja sen ympäristöön. Matkasimme oman luokan kanssa tehdasalueelle bussilla, mukanamme oli koulun pihalta asti Stora Enson tiedottaja Taisto Saari.

Aluksi teimme bussilla kierroksen tehdasalueella ja saimme kuulla, mitä eri rakennuksissa ja niiden ulkopuolisilla työmailla tehdään. Donitsikahveista nautimme hallintorakennuksen auditoriossa ja lyhyen luennon jälkeen saimme pukeutua turvavarusteisiin. Lopuksi kiersimme lyhyesti katsomassa tehtaan sisällä, mitä paperinvalmistuksessa tapahtuu.

Tässä tunnelmia reissulta - kiitos vielä Taistolle mahtavasta aamupäivästä!