Tiistaina Kemin Martat olivat kertomassa miten tehdään vanhasta uutta. Saimme vinkkejä ja ideoita siihen, miten käsitöistä ja askartelusta voi saada vähällä rahalla paljon iloa.
Marttojen vierailu liittyi Comenius-projektin kierrätysosioon.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
maanantai 29. lokakuuta 2012
Peili-ohjelma jo käynnissä
Tilasimme syksyllä Peili-ohjelman luokkaamme. Sen ideana on kehittää itsetuntemusta ja itsetuntoa sekä ongelmanratkaisukykyä eri elämäntilanteissa. Pakettiin kuuluu tarinavihko, työvihko ja peli, jossa hauskalla tavalla kertaillaan opittua.
Pidämme Peili-kokoukset uskonnon tunneilla. Viimeksi aiheena oli oma nimi ja sen taustat. Tällä kertaa perehdyimme eri elämänvaiheisiin. Oppilaat kiinnittivät kuvia oikeaan paikkaan taululle ja keskustelimme erilaisista elämänvaiheista ja ikäkysymyksistä. Samalla pohdimme sitä, mitä eri elämänvaiheissa elämään kuuluu.
Tunnin lopuksi pelasimme Peili-peliä. On yllättävän haastavaa miettiä, miten flunssaista vanhempaa voisi auttaa tai miten toimitaan kylässä jossakin tilanteessa. Mielenkiintoista kuulla nuorten ajatuksia ja pohtia yhdessä oikeita ja hyväksyttyjä tapoja olla eri tilanteissa.

Rennosti pelaillen
Joskus tunnin lopussa jää ihanasti aikaa touhuta vapaammin. Tässä pystytetään Huojuva torni -peliä lattialle.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Lomanjälkeistä elämää
Alkuviikko on mennyt sählätessä! Maanantaina ope oli poissa ja keskiviikko meni tyystin valokuvaushommissa. Liikuntaa jouduttiin ensin siirtämään ja sitten valokuvausaikataulujen petettyä perumaan kokonaan. Pidämme liikuntaa huomenna torstaina, ottakaa ulkovaatteet mukaan.
Loput vanhempaintapaamiset pitää sopia. Esimerkiksi ensi viikon iltapäiväajat yhden jälkeen käyvät hyvin.
Terveisin Kati-ope
Loput vanhempaintapaamiset pitää sopia. Esimerkiksi ensi viikon iltapäiväajat yhden jälkeen käyvät hyvin.
Terveisin Kati-ope
perjantai 12. lokakuuta 2012
Mikä sua ärsyttää?
Luokassa on keskusteltu työilmapiiristä, kaverisuhteista ja yhdessäolemisesta tällä viikolla. Yksi palkki käytettiin tänään sen miettimiseen, mikä nyt luokassa olemisessa ärsyttää.
Oppilaita ärsyttävät yhdessäolossa kuvassa näkyvät tauluun kootut asiat:
Jokainen sai käydä merkitsemässä näistä asioista kaksi, jotka ärsyttävät eniten. Valikoituneita asioita käsiteltiin enemmän ja lopulta niistä tehtiin sopimuksia. Ehkäpä emme ole tajunneet, miten paljon joku oma toimintatapa tai hauska vitsi saattaa toista häiritä. Keskustelua syntyi paljon, kiivastakin mielipiteenvaihtoa, mutta kyllä ilmapiirikin raikastui. Märehtimisen jälkeen joimme syyslomanaloituskahvit ja pelasimme pelejä.
Rentouttavaa syyslomaa kaikille!

maanantai 8. lokakuuta 2012
Muotokuva Kimikosta
Muotokuvateemamme jatkui elävän mallin maalauksella. Japanilainen opettajaharjoittelijamme Kimiko lupautui istumaan hievahtamatta paikoillaan 75 minuutin ajan.
Hyvinhän se onnistui japanilaisella mielenlaadulla.
Tässä pääsette näkemään tuotoksia!
Hyvinhän se onnistui japanilaisella mielenlaadulla.
Tässä pääsette näkemään tuotoksia!
Teemu:
Reija:
Jaakko:
Joonas:
Matti:
Ella:
Anna:
Eivätkö ole hienoja, vaikka itse sanonkin?Comenius-tiedote
Tämä tiedote on jaettu myös kotiin!
Koulumme
on mukana Comenius-projektissa, jonka teemana on Healthy Children =
Healthy Europe: Steps to healthy life (Terveet lapset terveessä
Euroopassa, askeleita kohti tervettä elämää). Projektissa on
mukana yhdeksän koulua eri puolilta Eurooppaa ja projektin aikana
teemme yhteistyötä näiden koulujen kanssa eri tavoin.
Ennen
joulua toteutamme alakoululla + 6-9c-pienryhmän kanssa projektiin
kuuluvan jakson, jossa käsitellään kierrätystä. Projekti
toteutetaan syysloman jälkeen viikoilla 44-47. Näillä viikoilla
projekteihin liittyviä tunteja on suhteessa enemmän ja ne saattavat
lainata aikaa varsinaisilta lukujärjestykseen merkityiltä
oppitunneilta.
Olemme
valinneet kierrätyksen teemaksi ”Vanhasta Uutta”. Projektin
aikana tulemme kääntymään myös kotien puoleen erilaisissa
kysymyksissä.
- Oppilaat saavat tutkittavakseen, miten teillä kotona tai lähipiirissä tehdään vanhasta uutta. Kaipaamme kouluun konkreettisia esimerkkejä kahvipussitaiteesta räsymattoihin, margariinirasioista pullonkorkkeihin, tyynynpäällisiin, sanomalehtipusseihin, tuunattuihin vaatteisiin. Tutkailkaa ympäristöä, kysykää näppärältä naapurilta tai isovanhemmilta – missä vanha tavara on saanut uuden elämän uudessa käytössä? Esimerkkejänne voidaan myös pyytää koululle valokuvattavaksi. Emme etsi päätä huimaavia taidonnäytteitä vaan ihan tavallisia asioita!
- Koululla järjestetään tavaranvaihtopäivä. Jokainen oppilas voi tuoda kouluun lähinnä jonkun oman, ehjän, käyttökelpoisen tavaransa, jota ei enää tarvitse. Jos tuo tavaran, voi myös itse ottaa halutessaan vaihdossa jonkun jutun toiselta oppilaalta. Tästä tiedotetaan tarkemmin lähempänä.
- Oppilaat tekevät vanhasta uutta myös itse. Tarkempia materiaalitoiveita (esim. tyhjä säilyketölkki) esitetään koteihin hyvissä ajoin.

Toivomme
teiltä vanhemmilta aktiivista otetta asiassa. Asia on tärkeä ja
oppilaat sitoutuvat mielellään vähän erilaiseen tekemisen tapaan.
Jos
teillä on ajatuksia teeman toteutukseen, otamme mielellämme ideoita
vastaan vaikka Wilmassa !
Yhteistyöterveisin
Sanna-Pauliina
ja Kati
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Musamorot
On tässä syksyn mittaan oppilaiden kanssa musiikintunneilla kuunneltu musaa, soitettu ja
käyty hiukan teoriaa läpi. Yleensä tunti on aloitettu jollakin
oppilaan toivebiisillä eli pientä virittäytymistä tunnelmaan. Sen
jälkeen on harjoiteltu erilaisia rytmejä käyttäen koulun
lyömäsoittimia sekä omaa kroppaa. Laulu harjoitteita yritimme myös
mutta laulaminen tuntuu olevan oppilaille aika vaikeaa. Alkavat
ujostella ja jännittää.
Olemme harjoitelleet myös
kitaran, basson ja rumpujen soittoa. Oppilaat ovat edistyneet
mainiosti. Olemme myös soittaneet bändinä. Jaakko kitara, Ella
piano ja laulu, Joonas basso ja laulu, Teemu rummut, Matti
lyömäsoittimet ja Anna koskettimet sekä lyömäsoittimet. Bänditoiminnan ohessa myös kynnys laulaa on kumma kyllä hävinnyt.
On treenattu orkesterin
kanssa paria biisiä kanoottilaulua ja yhtä omaa kappaletta. Kehitys
on ollut huikeaa. Intoa tuntuu olevan. Ella jo valitteli kun on liian
helppoja kappaleita. Mitähän kappaleita sitä keväällä vedetään
ehkä jotain jazziiiii tai prokee!
Hyvällä sykkeellä
ollaan edetty. Toivottavasti hyvä syke myös jatkuu.
Jutun kirjoitti musiikinope Tatu
tiistai 2. lokakuuta 2012
Lukujärjestysmuutos ja Wilma-asiaa
Muutamme lukujärjestystä niin, että keskiviikon toiselle palkille otamme yhden ylimääräisen yltin tunnin ainakin osittain. Jaamme tuntia matematiikan / lukutunnin ja yltin kesken. Kirjat siis mukaan keskiviikkoisin niin pysymme samanaikaisopetuksen kanssa yhteisessä rytmissä!
Kaikille uusille oppilaille on nyt toimitettu Wilma-tunnukset. Ottakaa tunnukset HETI käyttöön, sitä kautta on hyvä viestitellä. Jos kaipaatte opastusta, voin auttaa käytössä ja käyttöönotossa parhaan taidon mukaan.

Ruoan kulku ruoansulatuskanavassa
Purkamalla torsoa selvitettiin, miten sapuska menee ihmiskehon lävitse. Todettiin yhdessä, että jos mahalaukun tuppaa täyteen sipsimössöä, karkkimössöä ja limsamössöä, ehkä keho ei saa siitä niin paljon itselleen ravintoaineita vaan pelkkää ihmetystä. Terveelliset elintavat puhuttavat edelleen ja ilmeisesti se kannattaa: kaikki pojat syövät nykyään vihanneksia kouluruokailussa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)